etusivulle

Etusivulle


Perustin Öllerin suunnittelutoimiston vuonna 2007. Tarjoan sisutussuunnittelua koteihin, pienistä asunnoista aina kartanoihin asti, sekä toimistoihin, joissa viihdytään.
Stailaan lehtiin ja tapahtumiin, persoonallisista illallisista inspiroiviin yritystilaisuuksiin.

Sisustajana olen työskennellyt IKEAssa usean vuoden. Tavaratalo on antanut mahdollisuuden tehdä laajasti alani töitä, aina suunnittelijasta toteuttajaksi. IKEAn konsepti- ja Auto CAD- kouluttajana olen voinut jakaa ammattitaitoani myös muille. Sen konsepti on toiminut innoittajanani mm. yritystila-suunnittelussa. Ajatus luoda parempi arki mahdollisimman monelle on motivoinut minua kotien suunnittelussa.

Tyttäreni myötä olen oppinut näkemään asioita lapsen kannalta. Lumi on ollut suuri innoittajani suunnitellessani Montessori-leikkikouluja, Unicefin toimistoa sekä lapsiperheiden koteja.


Opiskelu

- Ei omena kauas puusta pudonnut - isäni on sähköinsinööri ja äitini on tekstiilitaiteilija-galleristi. Steiner-koulun jälkeen suuntauduin sisustusalalle.

Sisustussuunnittelija Artenomiksi opiskelin Savonlinnan ammatti-instituutti Artemiassa vuosina 1997-2000. Opiskelun aikana työskentelin useassa ravintolassa ja kahvilassa, jonka myötä innostuin lähtemään sisustussuunnittelijana myös ravintola-projekteihin.

Opiskelin Verhoilualan perustutkinnon Vallilan ammattioppilaitoksessa vuosina 1995-1997. Se antoi minulle hyvän pohjan sisustussuunnittelu-opiskelulleni. Verhoilijana minulle tulivat materiaalit tutuiksi, sekä arvostus vanhoja kalusteita kohtaan kasvoi entisestään.

yhteystiedot: Vera Öller / Sisustussuunnittelija SI / Öllerin suunnittelutoimisto / email: vera@oller.fi